Onni Kunnola (s. 2001) aloitti viuluopintonsa 8-vuotiaana musiikkiopisto Arkipelagissa Jouni-Pekka Rissasen johdolla. Vuoden 2016 syksyllä hän siirtyi Helsingin Konservatorioon Janne Malmivaaran luokalle. Nykyisin hän opiskelee Sibelius-Akatemiassa opettajanaan Pekka Kauppinen. Onni on saanut lisäopetusta Porvoossa Janne Malmivaaran ja Elina Vähälän Viuluakatemiassa. Lisäksi hän on osallistunut mm. Petri Aarnion, Tero Latvalan, Jaakko Kuusiston, Mario Hossenin ja Ilya Grubertin mestarikursseille. 

Kilpailukokemusta Onnilla on 2017 Tukholman kansainvälisestä musiikkikilpailusta, 2019 Jyväskylän viulukilpailusta ja 2020 Kuopion viulukilpailusta. Onni palkittiin myös Anja Ignatius -viulukilpailussa jaetulla toisella sijalla tammikuussa 2023. Orkesterin solistina Onni on soittanut Helsinki Concordian, Wegelius kamariorkesterin, Turun Collegium Musicumin, Espoon seurakuntaorkesterin ja Jyväskylä Sinfonietan kanssa. 

Orkestereissa Onni on saanut kokemusta mm. Kamarikesä-festivaaleilla, Hyvinkää sinfonietassa, Lohjan kaupunginorkesterissa, Wegelius kamariorkesterissa, Tampere filharmoniassa sekä Lapin kamariorkesterissa. Kamarimusiikki on Onnille myös erityisen mieluisaa. Vuosina 2021 ja 2022 hän esiintyi Juuan musiikkijuhlilla. 

Onnin soitin on Jacques-Pierre Thibout vuodelta 1816.